Miten valita lukuvalaisin tai lisävalo käsitöiden tekoon

Valaisinten tarkoitus on tuoda valoa sinne, missä valoa tarvitaan – esimerkiksi antaa kohdennettua valaistusta työskentelyyn ja helpottaa tekemistä. Parhaimmillaan onnistunut valaistus luo myös tunnelmaa ja on näkyvä osa sisustusta. Tässä artikkelissa käsittelemme sopivan lisävalaisimen valintaa lukemiseen sekä käsitöihin.

Kansikuvassa esiintyvä tuote on Elara-L -lattiavalaisin, valkoinen

Sisällysluettelo

Lisävalaisin sopii moneen paikkaan

Kodin suunnittelu ja sisustuksen tarpeet eivät aina kohtaa, ja se voi näkyä myös valaistuksessa, erityisesti juuri sopivien pistokepaikkojen puuttumisena. Onneksi monta ongelmaa on mahdollista kiertää, ja hyvin valituilla lisävaloilla voi parantaa kodin toiminnallisuutta merkittävästi.

Tyypillistä on, että kattovalaisimen paikka on keskellä huonetta josta valo ei riitä lukunurkkaan, ja tällöin kannattaa hyödyntää kodin muita pintoja, esimerkiksi seiniä. Suomessa talot on rakennettu kestävistä materiaaleista, joten seinävalaisimen asentamisen voi tehdä huoletta. Paperiset ja kankaiset seinät ovat harvinaisempia, ja ne eivät kannattelisi seinävalaisinta.

Ennen seinävalaisimen asentamista kannattaa kuitenkin tarkistaa, millaiset ruuvit seinämateriaali vaatii, jotta seinävalaisimen saa kiinnitettyä. Myös se on hyvä varmistaa, että kiinnittämiseen käytettävä työkalu läpäisee seinän, betoni ja kipsilevy kun ovat lujuudeltaan melko erilaiset. Nämä kun varmistaa etukäteen, on jo välttänyt yhden rautakauppareissun.

Lattiavalaisin on erinomainen valinta, jos luet tai työskentelet mielelläsi sohvalla tai nojatuolissa. Valaisin, jossa on vipuvarsi tai taivuteltava varsi ovat tällöin erinomaisia valintoja, sillä silloin saat tuotua valoa enemmän itsesi ylle tarpeen mukaan. Lattiavalaisin voi toimia myös silloin, jos työpöytä on pienehkö, eikä sillä olisi oikein tilaa enää pöytävalaisimelle.

Työpöydälle klassinen valinta on pöytävalaisin. Pöytävalaisin on myös hyvin tyypillinen valinta sängyn viereen yöpöydälle lukuvaloksi, eikä syyttä; valikoima on laaja ja erilaisilla varjostimilla on helppo vaihtaa huoneen ilmettä nopeasti.

Jos silmäsi ovat valolle kovin herkät, voi olla hyödyllistä harkita himmentimellä varustettua valaisinta ↗. Mikäli olet kiinnostunut valaisinten himmennettävyydestä enemmänkin, voit lukea lisää tästä artikkelista ↗.

Valitse kuhunkin tilaan soveltuva valaisin

Sopivan lisävalon valintaan ei ole vain yhtä oikeaa ratkaisua, vaan omat mieltymykset, tarve ja lisävalon paikka vaikuttavat kaikki sopivan valaisimen valintaan. Myös kodin tai tilan koko ja toiminnallisuus on hyvä huomioida.

Kuitenkin, kun etsit lisävaloa lukemiseen, käsitöihin tai työskentelyyn, on hyvä huomioida, että valon tulisi olla kohdetta ylempänä. Valitse siis tarpeeksi kookas valaisin, että saat suunnattua valon ylhäältä alas päin. Liian matalalla oleva valaisin ei tuo kaipaamaasi lisävaloa kohteeseen, vaan pahimmillaan saa kohteen tuntumaan varjoisammalta. Tämä taas rasittaa silmiä turhaan.

Valaisimen koko kannattaa suhteuttaa tilan ja kalusteiden kokoon. Suuren olohuoneen muhkean sohvan kulmassa tarvitaan isompaa ja näyttävämpää valaisinta kuin pienessä tilassa.

Valaisimen fyysinen koko ei kuitenkaan vaikuta valaisun voimaan, vaan siihen vaikuttaa lampun kanta sen kautta, että millaisia lamppuja ja valotehoja kuhunkin kantaan on saatavilla. Valaisimen koko tosin voi antaa vihiä siitä, millainen kanta sen sisältä löytyy. ValaisinMarketissa löydät jokaisen tuotteen tiedoista millainen kanta kyseisessä tuotteessa on. Saat myös lamppusuositukset jokaiseen tuotteeseen.

Parhaimmillaan lisävalolla on monta käyttötapaa. Yksi lisävalon tärkeimmistä ominaisuuksista onkin mukautuvuus. Mukautuvuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valaisimen kupua pystyy kääntelemään ja vartta taivuttamaan.

Kukaan ei kiellä valaisemasta vaikka koko kotia pelkästään lisävaloilla. On jopa suositeltavaa, että valaistuksessa käytetään kerrostusta. Lisää kotiisi erilaisia valopisteitä ja yhdistele huolettomasti katto-, seinä-, lattia- ja pöytävalaisimia. Näin saat luotua ihanaa tunnelmaa ja valoa löytyy aina sieltä, missä kulloinkin työskentelet.

Esimerkkejä lisävalon valinnasta

Aloitetaan siitä perinteisimmästä, eli ensimmäisenä yöpöydän valo. Jos tapaat lukea sängyssä ja tarvitset tätä tarkoitusta varten lukuvalon, on yöpöydän valon oltava tarpeeksi korkea. Eli valaisevan kohdan tulisi olla korkeammalla kuin missä kirjasi on, kun sitä luet.

Jos kuitenkin tarvitset yöpöydän valoa lähinnä pieneksi valonlähteeksi kulkeaksesi huoneessa esimerkiksi yön aikana, tai et halua heti aamusta liian voimakasta valoa, kannattaa tällöin valita matalampi valaisin.

Seinän viereen sijoitetun sohvan kaveriksi ei oikein mahtunut lattia- tai pöytävalaisinta, jonka vuoksi päädyttiin seinävalaisimeen. Seinävalaisin Aida on melko kookas seinävalaisin, jonka ansiosta se sopii muhkeammankin sohvan viereen.

Jos tarvitset lisää valoa näppäimistölle, on 58 cm korkea Elara-P erinomainen ratkaisu. Näin ylhäältä valoa leviää myös hyvin näppäimistön ympäristöön, joten näet esimerkiksi tehdä muistiinpanoja perinteisesti kynällä ja paperilla.

Aina ei yksi lamppu riitä! Esimerkiksi käsitöitä tehdessä voi olla hyvä ratkaisu, että valoa on koko ajan esimerkiksi lankakeräkoriin sekä työskentelykohtaan. Näin et joudu kaiken aikaa kohdistamaan valoa uudelleen. Tässä kuvassa on esimerkiksi musta Cone-L -lattiavalaisin. Valikoimamme kaksi kupuiset lisävalaisimet löydät täältä.

Näyttävä lattiavalaisin on myös tyylikäs sisustuselementti! Cora-L -lattiavalaisin, harjattu messinki, tuo sekä valoa lukemiseen että valaisee pöydällä olevia esineitä korostaen niitä.

Katso tästä ValaisinMarketin suosituimmat seinä-, pöytä- ja lattiavalaisimet:

Näiden kanssa nopeat syö hitaat! Eli näitä edullisia mallikappaleita on saatavilla vain yhdet kappaleet:

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *