Millainen valaisin keittiöön?

Ensimmäisenä on hyvä tehdä ero varsinaisen keittiön ja ruokailutilan välille. Usein nämä ovat samassa tilassa tai vähintään vierekkäin, mutta näillä tiloilla on silti eri käyttötarkoitukset, jotka tulee huomioida valaisinta hankittaessa. Se, millainen valaisin keittiöön sopii ja millainen taas sopii ruokailutilaan, ovat hieman erilaiset.

Keittiön työtilan puolella vaaditaan kokkailuun ja siivoiluun sopiva valaistus. Tyypillisesti tila on sellainen, että valaisinten alta kuljetaan, joten valaisimeksi kannattaa valita sellainen, jonka alta mahdut kivasti. Hyvä ratkaisu on plafondi, joka on lähellä kattoa jakaen valoa tasaisesti koko tilaan.

Valojen sijoittelussa kannattaa miettiä, että valoa on siellä missä sitä kaivataan ja valaisin on helposti puhdistettava. Rasva nousee keittiössä aina ylös saakka, joten keittotilan valaisimen valinnassa kannattaa suosia sileitä kupuja ja helposti puhdistettavia materiaaleja, kuten metallia tai lasia. Mitä enemmän valaisimessa on erilaisia himmeleitä, sitä vaativampaa on siivoaminen.

Pallovalaisin käytävän valaisimena
Myös 6302/200-pallovalaisin sopii hyvin keittiön valaisimeksi, sillä sen alta mahtuu kulkemaan hyvin.

Millainen valaisin ruokapöydän ylle

Ruokailutilan puolella taas päähuomio on siinä, että ruokailu ja syöminen sujuu mutkattomasti. Aina pitää olla riittävä valaistus tilan toimintaan nähden. Ruokailutilan valaistukseen sopii tyypillisesti erilaiset riippuvat kattovalaisimet, biljardivalaisimet sekä kattokruunut.

Ruokapöydän ylle tulevan valaisimen oikea kohta määrittyy siten, että valaisin on tarpeeksi alhaalla, ettei se häikäise silmiä, mutta tarpeeksi ylhäällä, että voit nähdä vastapäätä istuvan henkilön, eikä valaisin häiritse keskustelua. Valaisimen on tarkoitus valaista ruokailutilannetta, joten laske vain valaisin tarpeeksi alas: katonrajassa siitä ei ole juurikaan iloa.

Iisakki-3 -biljardivalaisin valaisee pidemmänkin pöydän.

Se, millainen valaisin ruokapöydän ylle kannattaa valita, on myös paljon kiinni siitä, millainen perhe kodissa asustaa: esimerkiksi pienten lasten kanssa voi syntyä sotkua jokaiseen ilmansuuntaan, joten kannattaa suosia valaisimia, jotka on helppo pyyhkäistä puhtaaksi, vaikka se kaurapuuro ehtisi vähän kuivahtaakin ennen kuin sitä ehtii putsata. Toimituksen suositus on sileäpintainen, metallikupuinen valaisin.

Esimerkiksi kuvan Lulu-riippuvalaisin sopii erinomaiesti ruokapöydän valaisimeksi. Se on myös valaisin, joka on helppo puhdistaa.

Ruokapöydän ylle voi kuitenkin hyvin laittaa myös koristeellisemman valaisimen. Kyse on kuitenkin kodin osasta, joka on käytössä monesti päivässä, joten valitse valaisin, joka on omaan mieleesi.

Keittiö, jonka ruokapöydän päälle on valittu kristallikruunu.
Marla-5 on kaunis kristallikruunu, joka sopii hyvin ruokapöydän ylle
Clara-8 -kattokruunu

Keittiön kohdevalaisimet

Keittiön kohdevalaisimet sijoitetaan aina sinne, missä lisävaloa kaivataan. Kohdevalaisin ei ole keittiössä hyvä yleisvalaisin, mutta se on erittäin hyvä lisävalo. Keittiön koko tila on usein liian laaja pelkälle kohdevalaisimelle. Toki jos on kymmenittäin spotteja ja tarpeeksi tehokkaat polttimot, niin se on jo eri asia.

Keittiössä kannattaa myös viihtyvyyden kannalta miettiä tarkkaan, mitkä kohdat kaipaavat kohdevaloa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi pisteet, joissa ruokaa valmistetaan. Roskasangot ja muut kierrätyspisteet kannattaa jättää ihan suosiolla hieman pimeämpään kohtaan, elleivät ne nyt ole erityisen silmää miellyttävät ja ansaitsevat huomiota.

Keittiön yleisvaloon kannattaa panostaa

Keittiön hyvä yleisvalo tekee siellä toimimisesta helpompaa. Yleisvalaisinta keittiöön valitessa on hyvä kiinnittää huomioita siihen, että valo pääsee tulvimaan valaisimesta.

Suosittelemme keittiöön useamman valopisteen sisältävää valaisinta tai plafondia. Plafondi on helppo puhdistaa, kun sen kuvun saa irti valaisimesta ja sen pystyy pesemään vaikka hanan alla. Lisäksi se sijoittuu lähelle kattoa, jolloin sen alta on helppo kulkea.

Lähellä kattoa oleva plafondi on erittäin hyvä vaihtoehto keittiön toiminnallisten tilojen valaisimeksi. Esimerkiksi Domus-40 -kattoplafondi on kaunis ja ajaton vaihtoehto.

Tarvitseeko keittiö erilaisia valaisimia vai pärjääkö yhdellä hyvällä?

Keittiössä voi pärjätä yhdellä kattopisteellä sekä työpistevaloilla, mutta tällöin on tärkeää huomioida, että valaisin valaisee hyvin kaikkiin suuntiin.

Jos rakennat tai remontoit kotia, mieti jo etukäteen esimerkiksi sitä, missä ruokapöytä tulee olemaan ja miten siellä eletään. Suunnittele tarkkaan, mihin tarvitset pistokkeita ja mihin valoa oikeasti juuri sinun keittiössäsi tarvitaan. Älä jätä sähköasentajan päätettäväksi mihin pistokkeet laitetaan, vaan omia tarpeita kannattaa kartoittaa itse vaikka ihan paperille piirtämällä.

Keittiön sisustus, jossa on Joan-3 kattovalaisin ruskean pyöreän ruokapöydän päällä.
Tässä keittiössä on vain yksi kattovalaisimen paikka huoneen toisessa päässä. Ruokapöydän ylle valittiin riippuva Joan-3 -ryhmävalaisin, jonka kantojen ympärillä on avonaiset varjostimet, jotta valo pääsee tilaan esteettä. Useampi valopiste antaa myös enemmän pelivaraa valon määrässä.

Kannattaako keittiöön valita kylmää vai lämmintä valoa?

Tyypillisesti kodin tiloissa käytetään lämpimämpiä sävyjä, koska se mielletään kodikkaaksi, mutta toiminnallisuuden kannalta sillä ei ole merkitystä.

Valon kylmä väri voi korostaa värittömyyttä, jos keittiösi on esimerkiksi mustavalkoinen. Värien kanssa taas kylmä väri on helposti silmiinpistävän sininen.

Tähän ei kuitenkaan ole olemassa yhtä oikeaa tai väärää valintaa, vaan ratkaisu on jokaisen oman maun mukainen.

Muistilista: mitkä asiat pitää huomioida keittiön valaisinten valinnassa?

Mitä valaistuksella haetaan? Haluatko toiminnallisuutta, tunnelmaa vai tuoda tilaan lisäsäväyksen omaa tyyliäsi?

Keittiön toiminnallisuus – huomioi, että valoa on tarpeeksi.

Tunnelma – valoilla on helppo luoda tunnelmaa

Keittiön ruokapöydän paikka – valo tarpeeksi alhaalla, ettei se häikäise, mutta myös tarpeeksi ylhäällä, jottei se tule ruokailijoiden tielle ja vastapäätä olevan kanssa pystyy keskustelemaan.

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *