Matrolight Hope-riippuvalaisin on kodin monipuolinen valaisija. Maltillisen kokonsa sekä metallisen runkonsa ansiosta se sopii niin eteiseen kuin wc-tiloihin, mutta avaran rakenteensa ansiosta se valaisee tehokkaasti ja näyttävästi myös suuremmat tilat, kuten olohuoneen, makuuhuoneen tai lastenhuoneen.
Hope on väritykseltään kauttaaltaan musta tarkoittaen, että niin varjostin, johto kuin kattokuppikin ovat mustia. Yhteneväinen väritys antaa valaisimelle huolitellun viimeistelyn, kun sen osat näyttävät kuuluvan samaan pakettiin.
Tyylillisesti Hope on moderni, mutta se ei lainkaan tarkoita sitä, etteikö se istuisi muunkin tyylisiin koteihin. Katso esimerkiksi kuvista esimerkki, jossa se on sijoitettuna valkoiseen, puupaneloituun makuuhuoneeseen. Toisessa kuvassa se valaisee boho-tyyppistä oleskelutilaa. Loppujen lopuksi valaisimen tärkein tyylillinen kriteeri on, että se istuu sinun makuusi ja miellyttää sen kodin asukkaita, johon se on tulossa.
Valmiiksi koottu valaisin
Ripustettava kattovalaisin Hope on paketissaan täysin koottuna, eikä vaadi näin ollen kokoamista. Tämä koskee myös kattokupin sisältöä: hankkiessasi Hope-riippuvalaisimen et joudu itse kasaamaan sähköosia, vaan ne ovat valmiiksi koottuna myös.
Tarvitsetko myös lampun?
Alta löydät suositukset lampuista, jotka sopivat Matrolight Hope-riippuvalaisimeen. Valitse mieleisesi ja lisää ostoskoriin tarvitsemasi määrä. Polttimovalikoimaamme kuuluu mm. suomalaisen Airaminpolttimoita.
Mikäli tuntuu siltä, että kaipaat lisäapua polttimon valintaan, niin lue blogistamme, millaiset lamput valaisimeen kannattaa valita.
Pienen ruuvimeisselin kattokupin ruuvin avaamista ja kiristämistä varten
Asennusvideo
Videossa on musiikkia
Turvallisuusohjeet (0:00)
Aloita löysäämällä kattokupin kiristysruuvi. Löysää sen verran, että johto liikkuu, mutta ruuvi pysyy pesässä. (0:07)
Vedä pistoketta ulos kattokupista (0:13)
Aseta pistoke kattopistorasiaan (0:17)
Pujota ripustuslenkki kattokoukkuun (0:21)
Nosta kattokuppi vetäen samalla kevyesti johdosta. Näin ripustuslenkki lukkiutuu paikoilleen. (0:24)
Kiristä kattokupin ruuvi (0:29)
Valmis!
Mitä jos katossa ei ole kattopistorasiaa?
Jos katossa on ainoastaan johdot ja sokeripala, suosittelemme liittämään johtoihin asennusta varten kattopistokkeen vastakappaleen. Tämä tekee valaisinten asentamisesta jatkossa helpompaa.
Toimituskulut & -tavat DB Schenker noutopistopaketti: 6,90 €, yli 100 € tilauksiin 0 € Postipaketti: 8,90 €, yli 100 € tilauksiin 0 € Postin pikkupaketti pientuotteille: 5,90 € DB Schenkerin kotiinkuljetus: 12,90 € Postin kotiinkuljetus: 17,90 €
Huom: Noutopisteeseen tilatut paketit lähetämme aina asiakkaan pyytämään osoitteeseen. Kuljetusyhtiöt varaavat kuitenkin itselleen oikeuden tehdä päätöksiä noutopisteiden suhteen konsultoimatta meitä tai paketin tilaajaa.
Vaihto- ja palautusoikeus
ValaisinMarketissa on 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus.
Normaalihintaisille tuotteille vaihto- ja palautus ovat ilmaista. Ilmainen vaihto- ja palautus koskee vain ensimmäistä palautusta/vaihtoa. Seuraavista veloitamme 8,90 €.
Poistomyyntituotteideiden, mallikappaleiden sekä 2-laatuisten tuotteiden palautuksesta perimme 8,90 € suuruisen maksun. Tämä maksu peritään, mikäli palautuksessa on mukana näitä tuotteita.
Maksutavat Kaikkien suomalaisten pankkien verkkopankit Korttimaksut ja MobilePay (Visa, Visa Electron, MasterCard ja Business Eurocard) Collector Bank -lasku, laskutuslisä 3,80 €
Tarkat toimitusehdot kokonaisuudessaan löydät täältä.
8 arviota tuotteelle Musta kattovalaisin Hope
Arvostelu tuotteesta: 5 / 5
Pirjo (varmistettu kirjoittaja)–
Ei vielä katossa, mutta tykkään ❤
Arvostelu tuotteesta: 5 / 5
Sanna (varmistettu kirjoittaja)–
Rakastan, valoa joka puolelle, ei turhia pölynkeruuosia. Upea❤
Arvostelu tuotteesta: 4 / 5
Aila (varmistettu kirjoittaja)–
Valaisin oli tosi kiva ja juuri sellainen kuin oletinkin! Myös johto oli mukavan joustava, ja johdon pituutta pystyi helposti säätämään lyhyemmäksi, mutta mustan kattokupin asentamisessa/sen pysymisessä katossa oli haasteita, koska johtoa kierrettiin suht. pienen kattokupin sisälle ja kupissa oli vain kevyt, muovinen kiristysosio, ei lainkaan erillistä kiristysruuvia.
Arvostelu tuotteesta: 5 / 5
Emma (varmistettu kirjoittaja)–
Arvostelu tuotteesta: 5 / 5
Maritta Suuronen (varmistettu kirjoittaja)–
Nuorelle ihmiselle hyvä ratkaisu ja sopiva sisustukseen, kevyt.
Käytämme evästeitä sivuston toiminnallisuuden mahdollistamiseksi, sekä tilastoinnin ja markkinoinnin tueksi. Evästeiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tällä sivustolla. Saat evästeasetukset uudelleen näkyviin sivuston alaosan linkistä.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Pirjo (varmistettu kirjoittaja) –
Ei vielä katossa, mutta tykkään ❤
Sanna (varmistettu kirjoittaja) –
Rakastan, valoa joka puolelle, ei turhia pölynkeruuosia. Upea❤
Aila (varmistettu kirjoittaja) –
Valaisin oli tosi kiva ja juuri sellainen kuin oletinkin! Myös johto oli mukavan joustava, ja johdon pituutta pystyi helposti säätämään lyhyemmäksi, mutta mustan kattokupin asentamisessa/sen pysymisessä katossa oli haasteita, koska johtoa kierrettiin suht. pienen kattokupin sisälle ja kupissa oli vain kevyt, muovinen kiristysosio, ei lainkaan erillistä kiristysruuvia.
Emma (varmistettu kirjoittaja) –
Maritta Suuronen (varmistettu kirjoittaja) –
Nuorelle ihmiselle hyvä ratkaisu ja sopiva sisustukseen, kevyt.
Katariina (varmistettu kirjoittaja) –
Nimetön (varmistettu kirjoittaja) –
Riikka Timonen (varmistettu kirjoittaja) –